Aikuinen, tule mukaan toimintaamme!

Hei HaHalaisen huoltaja tai kuka tahansa partiosta kiinnostunut aikuinen!

Tule mukaan lippukunta Haukkavuoren Haltioiden toimintaan matalalla kynnyksellä!

Sinulla ei tarvitse olla aiempaa partiokokemusta. Meidän kanssamme pääset yhdistämään arvokkaan vapaaehtoistyön ja oman ja lapsen/nuoren harrastuksen. Toiminta pyörii pelkästään vapaaehtoisvoimin (lippukunnassa ei siis ole yhtään palkattua henkilöä). 

HaHassa toimii jo paljon aikuisia, joiden ikähaitari on laaja, ja myös aikuisille järjestetään omaa toimintaa. Lippukunnassamme aikuisia toimii esim. seuraavissa tehtävissä:

  • ryhmänjohtajina
  • ikäkausivastaavina
  • kalustonhoitajana
  • retkien ja/tai leirien muonituksessa tai muussa auttavassa tehtävässä
  • jokapaikanhöylänä ja yleismies Jantusena oman kiinnostuksen, osaamisen ja elämäntilanteen mukaan 
  • satunnaisena apuna esim. viikkotoiminnassa tai retkillä/leireillä/tapahtumissa
  • taloudenhoitajana
  • oman osaamisen tai taidon kouluttajana tai esittelijänä esim. EA-taitojen kouluttaja, poliisin työstä kertominen sudenpennuille, jonkun erä- tai luonnontaidon opettaminen lapsille/nuorille/muille aikuisille, kädentaitojen jakaminen/opettaminen jne.

Saat lippukunnalta aina tukea ja tarvittaessa myös koulutusta. Pääset samalla seuraamaan lapsesi/nuoresi harrastusta lähempää ja saat kaupan päälle itsellesikin harrastuksen.

Kolomme sijaitsee osoitteessa Hannuksenkuja 4.

Ota yhteyttä lippukunnanjohtaja Saara Leppäharjuun, saara.leppaharju@partio.fi, puh. 050-321 5642 tai kysäise asiasta vaikkapa lapsesi/nuoresi ryhmänjohtajalta. 

Tapahtumavinkki partiosta kiinnostuneille: Bonfire – Urbaani iltanuotio

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten järjestämä tapahtuma, missä partioon tutustuminen ja kokeileminen on helppoa. 

Milloin: torstaina 15.9. klo 18-21 

Missä: Cafe Taideterassilla Töölönlahden rannalla. 

Bonfire on juuri oikea paikka sinulle, joka haluaisit hypätä mukaan partioseikkailuun just nyt aikuisena. Tervetuloa mukaan partiosta kiinnostuneet, partioon palaajat, uudelle paikkakunnalle muuttaneet aikuiset ja tietenkin vanhat tutut. Ohjelman ja upeiden maisemien lisäksi tarjoamme illan aikana syötävää ja juotavaa. Tule mukaan rohkeasti yksin tai kaverin kanssa.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen tapahtumaan: https://www.paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi/tapahtumat/bonfire-urbaani-iltanuotio-aikuisille/

Uusi sudenpentulauma 2022 – tule mukaan!

Uusi sudenpentulauma on aloittanut toimintansa tänä syksynä! Ryhmä on suunnattu kaikille uusille ekaluokkalaisille, eli vuonna 2015 syntyneille.

Partioharrastuksen voi hyvin aloittaa kesken kauden! Ryhmään voi ilmoittautua mukaan siihen asti kunnes ryhmä täyttyy.

Lauma kokoontuu maanantaisin klo 17.00-18.30. Kokouspaikkana toimii Haukkavuoren Haltioiden kolo osoitteessa Hannuksenkuja 4.

Ilmoittaudu mukaan täyttämällä sähköinen jäsenhakemus: https://kuksa.partio.fi/kotisivut/hakemukset/hakemus.aspx?id=9998993

Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi toimintaan myös vanhemmat. Kaikki lisäkädet – oli se sitten kerran kuussa, joka toinen viikko tai jokin muu määrä – otetaan ilolla vastaan. Kiinnostuksensa voi ilmaista jäsenhakemuksen lisätietoja-kentässä. Ryhmää johtaa kaksi kokenutta aikuista, joten partioon on helppo tulla tutustumaan, vaikka aikaisempaa kokemusta ei ole.

Koronarajoitusten vaikutukset toimintaan (päivitetty 1.2.2022)

Seuraamme linjauksessamme Suomen hallituksen sekä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten suosituksia. PäPan suositukset ja ohjeet löydät kokonaisuudessaan täältä.

1.2.2022 alkaen kaikenikäisten partiolaisten toimintaa voidaan järjestää sisätiloissa.

Yöpymistä sisältäviä retkiä, tapahtumia ja kursseja voi järjestää kaikenikäisille, kunhan terveysturvallisuus huomioidaan.

Ryhmien omia retkiä ja ikäkausitapahtumia voidaan järjestää, mutta pyrimme toistaiseksi välttämään yöpymistä sisältäviä tapahtumia.

Jotta partiotoiminta pysyy turvallisena, muistetaan kaikki seuraavat asiat:

  1. Partioon ei tulla sairaana, ei edes pienten oireiden kanssa. Tämä ohje koskee myös johtajia. Tästä johtuen kokous saatetaan joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla. Tällöin johtajat huolehtivat, että tieto tavoittaa kaikki ryhmän jäsenet sekä sudenpentujen huoltajat.
  2. Huolehditaan käsihygieniasta.
  3. Yli 12-vuotiaiden tulee käyttää maskia sisätiloissa, paitsi jos tälle on terveydellinen este.

Koronarajoitusten vaikutukset toimintaan (Päivitetty 16.9.2021)

Seuraamme linjauksessamme Suomen hallituksen sekä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten suosituksia. PäPan suositukset löydät täältä.

Tällä hetkellä kaikenikäisten toimintaa saa järjestää sekä ulko- että sisätiloissa.

Jotta partiotoiminta pysyy turvallisena, muistetaan kaikki seuraavat asiat:

  1. Partioon ei tulla sairaana, ei edes pienten oireiden kanssa. Tämä ohje koskee myös johtajia. Tästä johtuen kokous saatetaan joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla. Tällöin johtajat huolehtivat, että tieto tavoittaa kaikki ryhmän jäsenet sekä sudenpentujen huoltajat.
  2. Huolehditaan käsihygieniasta.
  3. Yli 12-vuotiaiden tulee käyttää maskia sisätiloissa, paitsi jos tälle on terveydellinen este.

Syksyn 2021 uusi lauma

Uusi lauma aloittaa toimintansa viikolla 34. Mukaan toivotetaan kaikki uudet ekaluokkalaiset eli vuonna 2014 syntyneet.
Uuteen laumaan voi ilmoittautua täyttämällä Hahan sähköisen jäsenhakemuksen.

Uusi lauma kokoontuu maanantaisin. Alkusyksystä kokoukset ovat kello 18-19, mutta myöhemmin on tarkoitus siirtyä tavanomaisiin 90 minuutin kokouksiin. Näin ollen kokoukset olisivat kello 17.30-19 tai 18-19.30. Ryhmän johtajat tiedottavat tästä tarkemmin, kun ryhmä on lähtenyt käyntiin. Myös perheiden toiveita kuullaan aikataulumuutoksen yhteydessä.

Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi toimintaan myös vanhemmat. Kaikki lisäkädet – oli se sitten kerran kuussa, joka toinen viikko tai jokin muu määrä – otetaan ilolla vastaan. Kiinnostuksensa voi ilmaista jäsenhakemuksen lisätietoja-kentässä. Ryhmää johtaa kaksi kokenutta aikuista, joten partioon on helppo tulla tutustumaan, vaikka aikaisempaa kokemusta ei ole.

Koronarajoitusten vaikutukset toimintaan 1.3. alkaen

Koronarajoituksia Pääkaupunkiseudulla tiukennetaan ja ne vaikuttavat myös Haukkavuoren Haltioiden toimintaan.

Seuraamme linjauksessamme Suomen hallituksen sekä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten suosituksia. PäPan suositukset löydät täältä .

Linjaukset tulevat voimaan heti maanantaina 1.3. ja ovat voimassa ainakin 28.3. asti.

Seuraavat viikot HaHassa toimitaan seuraavasti:

  • Sudenpennut ja seikkailijat jatkavat kokouksiaan kuten alkuvuodesta, eli pääsääntöisesti ulkokokouksin. Ulkokokouksissa pidetään huolta käsihygieniasta sekä riittävistä turvaväleistä. Oman ryhmän johtajat tiedottavat kokouksista tarkemmin.
  • Tarpojat (eli Rasittavat lokit, Superlaamat ja Kultamansikat) siirtyvät etäkokouksiin. Lähikokouksiin palataan, kun tilanne sen sallii. Ohjeistus koskee tarpojien viikkotoiminnan lisäksi retkiä, kisoja ja muita tapahtumia.
  • Johtajat kokoontuvat edelleen vain etänä. 

Mikäli sinulla on kysyttävää oman ryhmän käytänteistä, kannattaa ensisijaisesti kääntyä oman ryhmänjohtajan puoleen. Yleisissä kysymyksissä voit olla yhteydessä lippukunnanjohtaja Elina Leiniöön sähköpostilla ellulei01@gmail.com.