Kesäleirien ilmoittautumiset ovat auki!

KLIKKAA KUVASTA ILMOITTAUTUMISLOMAKKEESEEN

Haha on päättänyt järjestää omat kesäleirinsä kesällä 2021. Yhteisen leirin sijaan järjestämme kaksi eri leiriä: yhden sudenpennuille sekä toisen seikkailijoille ja tarpojille. Näin leirien koot pysyvät pieninä, mikä mahdollistaa koronarajoitusten noudattamisen.

Sudenpentujen Keltasirkku-leiri järjestetään alkuviikosta (26.–29.7.) ja seikkailijoiden ja tarpojien yhteinen Mustarastas-leiri loppuviikosta (29.7–1.8.). Kumpikin leiri kestää kolme yötä.

Leirit järjestetään EPT:n kämpän Mylliksen pihapiirissä, Bodom-järven pohjoispuolella. Leirillä nukutaan ja vietetään aikaa vain ulkona. Kämppä toimii  ruokien säilytyspaikkana ja vesipisteenä.

Leirille lähdetään ja sieltä palataan näillä näkymin yhteiskuljetuksella. Sudenpentujen Keltasirkku-leirille lähdetään maanantaina aamupäivällä ja sieltä palataan torstaina lounaan jälkeen. Mustarastas-leirille lähdetään torstaina puolen päivän aikaan ja sieltä palataan sunnuntaina iltapäivällä.

Tarkemmat lähtö- ja paluuajat, pakkauslista sekä muu tarkempi tieto lähetetään ilmoittautuneille heinäkuun alussa. Mikäli leiristä on jo nyt lisää kysyttävää, voitte olla yhteydessä leirinjohtajiin, joiden yhteystiedot löydät alta.

VANHEMMAT

Vanhemmat toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi erityisesti sudenpentujen Keltasirkku-leirille. Vanhemmat pääsevät leirillä osallistumaan ohjelman toteutukseen sekä viettämään aikaa kesäisessä metsässä. Partiokokemusta ei tarvitse olla, vaan kaikki kiinnostuneet toivotetaan mukaan. 

Myös pienemmät sisarukset voivat osallistua vanhemman mukana leirille. 

Sekä sisarukset että vanhemmat ilmoitetaan jokainen erikseen Kuksan kautta. Myös henkilöt, joilla ei ole Kuksa-tunnusta, ilmoitetaan saman linkin kautta. Tällöin ilmoittautumisen etusivulta valitaan ”jos et ole partiolainen, klikkaa tästä”.

OSALLISTUMISMAKSU

Kumpikin leiri maksaa 50€/osallistuja. (Katso perheosallistuminen alempaa.)

Johtajat ja vanhemmat voivat ilmoittautua myös päiväleirille 20€/vrk.
Johtajat voivat halutessaan osallistua molemmille leireille hintaan 75€.

STIPENDI

Leirille voi hakea stipendiä, joka kattaa leirimaksun. Syyn stipendin hakemiseen ei tarvitse olla erityinen, vaan sitä voi hakea kuka vain. Emme toivo kenenkään osallistumisen jäävän kiinni rahasta.

Hakemusta varten kirjoitetaan vapaamuotoinen sähköposti, jossa kerrotaan halukkuudesta hakea stipendiä. Hakemus lähetetään taloudenhoitajille Lotta Konttakselle (lotta.konttas@partio.fi) ja Anu Penttiselle (anujpenttinen@gmail.com). Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti eivätkä muut lue niitä.

Stipendi tulee hakea viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä eli 13.6.

PERHEENÄ LEIRILLE

Mikäli perheestä osallistuu useampi henkilö, on kolmannen, neljännen jne. osallistujan osallistumismaksu 25€. 

Perheenjäsenten osallistumismaksut valitaan niin, että perheen kahdelle ensimmäiselle osallistujalle valitaan tavallinen osallistumismaksu (esim. Keltasirkku 50€) ja siitä eteenpäin ilmoittautuville perheenjäsenille valitaan 25€ osallistumismaksu.

Näin ollen esimerkiksi 3 perheenjäsenen osallistumismaksut ovat yhteensä 125€ ja 
4 perheenjäsenen osallistumismaksut ovat yhteensä 150€.

EVP–KAVERI MUKAAN 

Leirille voi ottaa mukaan myös EVPn eli ei-vielä-partiossa olevan kaverin. Myös kaverit ilmoittautuvat saman Kuksa-linkin kautta. Tällöin ilmoittautumisen etusivulta valitaan ”jos et ole partiolainen, klikkaa tästä”. Leiri on hyvä tapa myös kavereille päästä tutustumaan partiotoimintaan.

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen kummallekin leirille tehdään Kuksan kautta. Ilmoittautumaan pääset osoitteesta kuksaan.fi/42463

Ilmoittautuminen on nyt auki ja se päättyy sunnuntaina 13.6.

Mikäli koronatilanne muuttuu kesän aikana huonompaan, on mahdollista, että leiri joudutaan perumaan. Tästä ilmoitetaan viimeistään heinäkuun alussa. 

Tervetuloa mukaan!

Hahan kesäleirit tulevat viikolla 30!

Haha järjestää kesällä omat kesäleirit! Rajoitusten vuoksi kesäleirit on pilkottu kahteen osaan. Ensin pidetään sudenpentujen oma leiri ja sen jälkeen seikkailijoiden ja tarpojien yhteinen leiri.

Sudenpentujen Keltasirkku-leiri järjestetään 26.–29.7.21 (ma-to).


Seikkailijoiden ja tarpojien Mustarastas-leiri järjestetään 29.7.–1.8.21 (to-su).


☀️ Leirillä nukutaan ja vietetään aikaa vain ulkona. Koronaturvallisuus otetaan myös muuten huomioon leireillä.
Kumpikin leiri järjestetään EPT:n kämpän Mylliksen pihapiirissä, Bodom-järven pohjoispuolella. Kämppä toimii vain ruokien säilytyspaikkana ja vesipisteenä.

☀️ Vanhemmat toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi erityisesti sudenpentujen Keltasirkku-leirille.
Myös pienempi sisarus voi osallistua vanhemman mukana. Jokainen saa kutsua mukaan myös kavereita, jotka eivät ole partiossa.

☀️ Leiri maksaa 50€/osallistuja.
Mikäli perheestä osallistuu useampi henkilö, on kolmannen, neljännen jne. osallistujan osallistumismaksu 25€. (Eli 3 hlö osallistumismaksu on yhteensä 125€, 4 hlö osallistuminen 150€ jne.).

☀️ Ilmoittautuminen kummallekin leirille aukeaa vielä toukokuun lopussa ja päättyy 13.6.
Ilmoittautumislinkki sekä muuta tarkempaa tietoa tulee vielä toukokuussa lähtevässä uutiskirjeessä. Oman leirin päivämäärä kannattaa kuitenkin laittaa jo nyt kalenteriin.

Tervetuloa mukaan!