Keväällä 2022 lippukuntamme jäsenistössä heräsi keskustelu mahdollisesta muuntumisesta yhteislippukunnaksi. Lippukunnan hallitus on alkuvuoden aikana kuullut lippukunnan jäseniä ja huoltajia kyselyllä 28.4.-15.6. sekä kahdessa erätaukokeskustelussa 24.5. ja 2.6.
Kyselyyn vastanneista suurin osa oli sitä mieltä, että muutos tulisi tehdä. Erätaukokeskusteluihin osallistuneet johtajat kokivat yksimielisesti, että olisi tärkeää, että jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi lippukuntaan, ja siksi muutos olisi paikallaan, koska jo nyt jäsenissä on eri sukupuolten edustajia. Keskusteluissa pohdittiin sitä, mikä tekee HaHasta HaHan, ja todettiin, ettei yhteislippukunnaksi muuttumisen tarvitse vaikuttaa niihin: lippukuntamme kulttuurissa tärkeitä asioita ovat mm. yhteisöllisyys, avoimuus ja hyvä yhteishenki, joista halutaan pitää kiinni jatkossakin.
Erätaukokeskusteluiden ja kyselyn vastausten pohjalta hallitus on tehnyt 20.6.2022 päätöksen, että Haukkavuoren Haltiat muuntuu tyttölippukunnasta yhteislippukunnaksi. Syksyllä aloittaneen uuden lauman markkinoinnista olemme poistaneet maininnan tyttölippukunnasta ja suuntaamme muutokseen markkinoimalla uusia laumoja kaikille.
Nykyiset olemassa olevat ryhmät jatkavat toimintaansa ennallaan, ja halukkaat uudet jäsenet muihin ryhmiin ohjataan sopivimpaan ryhmään kuten ennenkin. Uusien ryhmien perustamisen tarve muihin ikäkausiin harkitaan tilanteen mukaan.