Tervetuloa Haukkavuoren Haltiat ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen keskiviikkona 28.10.2020 klo 18.00 Soukan kappelille (Soukankuja 3). Kokouksessa käsiteltävät toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2021 julkaistaan nähtäväksi noin viikkoa ennen kokousta. Kokouksen esityslista löytyy liitteenä. Läsnäolo-oikeus on kaikilla lippukunnan jäsenillä ja äänioikeus kaikilla yli 15-vuotiailla lippukunnan jäsenillä.
Kokouksessa valitaan mm. vuoden 2021 lippukunnnanjohtaja ja hallitus. Kaikkien ehdolle asettuvien olisi hyvä olla paikalla, mutta hakeminen on mahdollista myös vaikkei paikalle pääsisi. Jos olet kiinnostunut toimimaan näissä pesteissä, muttet pääse kokoukseen paikalle, ilmoita halukkuudestasi minulle ennen kokousta.
Kokouksessa käsitellään myös hallituksen sääntömuutosehdotukset. Ensimmäinen ehdotus on, että lippukunnan varsinaisen jäsenyyden alaikäraja alennettaisiin 13 ikävuoteen. Toinen ehdotus on, että lippukunnan kokoukset voisi jatkossa järjestää myös osittain etänä. Tällaisissa tapauksissa ohjeet etäosallistumiseen tulee olla selostettuna kokouskutsussa. Liitteenä löytyvässä esityslistassa sääntömuutosehdotukset tarkemmin.
Kokouksessa on tarjolla pientä evästä. Jos haluat varmistaa, että ruokaa riittää ja se sopii ruokavalioosi, ilmoita saapumisestasi ja ruokavaliostasi minulle viimeistään kokousta edeltävänä päivänä.
Tervetuloa!
Elina Leiniö
lippukunnanjohtaja
Haukkavuoren Haltiat ry