Tiedote 31.3.2020: Kasvokkain tapahtuvan partiotoiminnan tauko jatkuu kevätkauden loppuun

Suomen Partiolaiset tiedottaa:

Kasvokkain tapahtuvan viikkotoiminnan taukoa jatketaan kevätkauden loppuun saakka koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen takia. 

Suomen hallitus päätti 30.3. jatkaa aiemmin päätettyjä rajoitustoimia 13.5.2020 saakka koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi. Valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti myös partiotoiminnan taukoa viikko- ja ryhmätoiminnassa tulee näin jatkaa.

Suomen Partiolaiset on ohjeistanut lippukuntiaan:

  • Kasvokkain tapahtuvaa ryhmä- ja viikkotoimintaa ei toteuteta enää kevään aikana. Käytännössä koloilla tapahtuva viikkotoiminta jatkuu siis syksyllä.
  • Muuta partiotoimintaa voidaan toteuttaa 13.5. jälkeen, jos valtioneuvoston ohjeistus sen silloin mahdollistaa.
  • Myös purjehduksia ja muuta vesillä tapahtuvaa partiotoimintaa lykätään ainakin 13.5. saakka.

Kuten aiemmin on todettu, myös kaikki partiopiirien ja keskusjärjestön kevään tapahtumat, koulutukset ja kokoukset siirretään, perutaan tai järjestetään mahdollisuuksien mukaan virtuaalisesti. Isot yli 500 hengen tapahtumat on peruttu kokonaan toukokuun loppuun saakka.

Partiotoimistojen fyysinen asiakaspalvelu on kiinni ainakin 13.5 saakka. Muuten asiakaspalvelu jatkuu normaalisti puhelimitse ja sähköpostilla.

Viranomaiset suosittelevat nyt välttämään kokoontumisia ja harrastustoimintaa viruksen leviämisen ehkäisemiksi. Asetamme terveyden ja turvallisuuden aina etusijalle kaikessa partiotoiminnassa. Osa lippukunnista saattaa pystyä tarjoamaan etäpartiotoimintaa tauon aikana. Kannustamme lippukuntia keksimään luovia tapoja jatkaa partiotoimintaa virtuaalisesti!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s