IKÄKAUDET
Partiossa toimitaan ikäkausittain. Ikäkausia on yhteensä viisi ja niiden jälkeen siirrytään aikuisiksi. Jokaisessa ikäkaudessa on useampi ryhmä, joka koostuu usein samana vuonna syntyneistä partiolaisista. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa ja suorittavat ikäkauden mukaista ohjelmaa.
Sudenpennut ovat 7–9-vuotiaita, jotka tutustuvat partioon leikin ja yhdessä toimimisen kautta.
Seikkailijat ovat 10–12-vuotiaita partiolaisia, jotka opettelevat partion perustaitoja.
Tarpojat ovat 12–15-vuotiaita, jotka syventävät osaamistaan ja harjoittelevat johtamistaitoja.
Samoajat (15–18-vuotiaat), vaeltajat (18–22-vuotiaat) sekä aikuiset (yli 22-vuotiaat) ovat kaikki johtajia.
Samoajat johtavat ryhmää sekä toteuttavat omaa samoajatoimintaansa omassa, tutussa vartiossa. Myös vaeltajilla on omaa partio-ohjelmaa, minkä lisäksi he pääsevät kokeilemaan taitojaan erilaisten projektien johtamisessa sekä lippukunnan vastuutehtävissä. Aikuiset toimivat nuorten tukena, mutta myös he pääsevät toteuttamaan itseään kiinnostavia asioita.
PERHEPARTIO
Perhepartio on partion kaltaista toimintaa kohderyhmänään alle kouluikäiset lapset vanhempineen.
Haukkavuoren Haltioissa ei tällä hetkellä ole perhepartiotoimintaa. Suur-Espoonlahden alueella perhepartiotoimintaa järjestää kuitenkin lippukunta Mastonvartijat. Lisätietoja heidän nettisivuiltaan: https://www.mastonvartijat.fi/toiminta/ryhmat/perhepartio/
Miksi kannattaa liittyä partioon?
Partio on edullinen, hyödyllinen ja mukava harrastus, joka tarjoaa elämyksiä, kokemuksia, sekä uusia taitoja, jotka voivat osoittautua hyviksi myös ”oikeassa” elämässä.
Kysyimme lippukuntamme jäseniltä, miksi kannattaa liittyä mukaan partioon. Tässä muutamia vastauksia:
- partiossa voi olla oma itsensä
- partiossa voi olla huoleton
- partiossa voi sekoilla
- partiossa on kavereita
- ja saa uusia kavereita
- kaikki kivat on partiossa 🙂
- partiossa nauretaan paljon
- partiossa voi viettää aikaa kavereiden kanssa
- partiossa on kivoja johtajia
- saa uusia kokemuksia
- oppii uusia asioita
- oppii uusia taitoja (esim. oppii tekemään itse ruokaa, oppii veistämään)
- partiossa on haasteita
- partiossa suoritetaan taitomerkkejä
- partiossa on hauskaa / kivaa
- pääsee tekemään ruokaa trangialla
- partiossa pääsee nukkumaan teltassa
- pääsee leireille ja reduille – siellä on kivaa
- haikit on kivoja
- leirikasteet on kivoja (ainakin jälkeen päin:))
- pääsee partiotaitokisoihin
- pääsee erilaisiin tapahtumiin (esim. paraati)
- partiossa huudetaan huutoja
- partiossa askarrellaan
- partiossa leivotaan
- leikitään kivoja leikkejä ulkona ja sisällä / pelataan kivoja pelejä (esim. mafioso, pingviinileikki)
- pääsee uimaan
- partio on ajan kulua
- leireillä valvotaan pitkään
- reduilla ja leireillä syödään paljon karkkia
Partio on kaikkea tätä ja paljon muutakin! Jos haluat mukaan, klikkaa itsesi tästä täyttämään jäsenhakemuksemme!