Haukkavuoren Haltiat on Espoon Hannuksessa toimiva partiolippukunta. Jäseniä meillä on Suur-Espoonlahden alueelta 158 (huhtikuussa 2021) ja ryhmiä eri ikäisille partiolaisille on lippukunnassamme reilu kymmenen. Lippukuntamme kokoontuu kolollamme osoitteessa Hannuksenkuja 4.
Haukkavuoren Haltioiden toiminta koostuu viikoittaisista 1,5 tunnin mittaisista kokouksista, joissa opitaan erilaisia partio- ja erätaitoja, yhteiskunnallisia taitoja sekä tietysti ryhmässä toimimista. Kokousten lisäksi tärkeä osa toimintaa ovat erilaiset tapahtumat, kilpailut, retket ja leirit.
HaHa on yksi Espoonlahden lippukunnat ry:n (Elli ry:n) seitsemästä partiolippukunnasta. Lippukuntamme kuuluu myös Espoon partiotukeen (EPT) ja olemme partiopiiri Pääkaupunkiseudun partiolaisten (PäPa) jäsen.
Haukkavuoren Haltioiden historia
Lippukunta on perustettu vuonna 1966 Haukkavuorella Eestinkalliossa. Ensimmäinen kolomme sijaitsi Nöykkiössä Kuoppatiellä. Tämän jälkeen muutimme Nöykkiöön Sunnaborgien autotalliin vuosiksi 1966-67. 1960-luvun lopulla toimimme osittain Iivisniemessä ja Kivenlahden seurakunnan seurakuntatiloissa. Vuonna 1972 kolomme muutti Soukkaan osoitteeseen Yläkartanonkuja 1, jossa toimimme pitkään 1990-luvun alkuun asti, jolloin muutimme osoitteeseen Alakartanontie 11. Vuonna 2012 kolomme siirtyi jälleen Yläkartanonkujalle, kunnes vuonna 2016 muutimme nykyisiin tiloihimme osoitteeseen Hannuksenkuja 4.
Jos olet kiinnostunut lukemaan lisää Haukkavuoren Haltioiden historiasta, voit ostaa itsellesi 40-vuotishistoriikin tai 50-vuotiskronikan. Lisätietoja saat ryhmäsi johtajalta.